100 vuoden kovan työn tulos

Voittaja-näyttely lähestyy ja kuten joka vuosi, on se saanut minut ajattelemaan taas koiranjalostukseen liittyviä asioita. Osaltaan ajatusten päässä pyörimiseen on vaikuttanut myös kotosalla pyörivät omat risteytyspennut. Tarkkailen niitä ja mietin, onko ulkosiitos tosiaan tehnyt tehtävänsä? Näkyykö se jo näin aikaisessa vaiheessa, näin nopeasti? Puhutaan elinvoimaisuudesta, vahvasta luonteesta ja periksiantamattomuudesta. Mitä ne sitten kullekin kasvattajalle tarkoittavat. Samalla kun rotukoirien kasvattajat silmin nähden rypevät epävarmuudessa, minun ryhtini sen kuin paranee. Rima on jo korkealla, odotan innolla kuinka korkealle saan sen nostettua.

Rotukoirat ovat saaneet viime aikoina paljon huomiota valtamediassa niin täällä kotimaassa kuin maailmalla. Viimeisin ”uutinen” oli se, että Kennelliitto on kuulema viimein ryhtymässä toimiin sairaiden rotujen tilanteen parantamiseksi. Todellinen uutinen olisi se, jos Kennelliitto ryhtyisi joskus sanoista tekoihin.. Aina hehkutetaan, kuinka se ja tämä rotu on monenkymmenen vuoden jalostuksen tulos, ainutlaatuinen ja uniikki – puhdas. Viimeksi kun tarkistin, rotupuhtaus oli in vuonna 1945 natsi-Saksassa, ja kuten kaikki yleissivistyksen hankkineet tietävät, natsi-Saksa oli tunnettu epäinhimillisistä aatteistaan, jotka vielä tänäkin päivänä herättävät ihmisissä negatiivisia tunteita. Siitä huolimatta nyt, lähes 70 vuotta myöhemmin, tätä samanlaista aatetta harjoitetaan viattomilla luontokappaleilla ympäri maailmaa. Ja negatiivisten tunteitten sijaan se herättää ihmisissä ”jalostajia” kohtaan kunnioitusta, arvostusta ja ihailua. Joko ihmiset ovat oikeasti todella, todella sokeita tai Kennelliitot ympäri maailman ovat onnistuneet erittäin hyvin peittämään tämän rotuoppien kannatuksen punaiseen samettiin. Oli miten oli, tämä artikkeli kertoo minun mietteistäni rotukoirien jalostuksesta.

maliPalveluskoirarodut
En ole törmännyt yhteenkään yleiseen PK-rotuun, jossa ei olisi päästään vinksallaan olevia yksilöitä. Joissain roduissa enemmän kuin toisissa. Johdonmukaista tästä tekee kuitenkin se, että tietyn rodun sisällä ongelmat ovat usein samanlaisia, samasta luonneheikkoudesta johtuvia (esim. dobermanneilla aggressiivisuus, yliterävyys, valkoisillapaimenkoirilla arkuus, pelkoaggressio). Kaikki viittaa siihen, että kyseessä on jalostuksellinen, perinnöllinen ongelma. Kasvattajat ja rotujen harrastajat eivät tätä kuitenkaan myönnä. Vika on koulutuksessa, koiran pidossa, omistajassa, koiralla on jokin sairaus. Toki monessa tapauksessa näin on – mutta siinä vaiheessa kun kielletään käytösongelmien perinnöllinen mahdollisuus, ollaan jo syvällä suossa. Yleisessä tiedossa on, että monet kasvattajat käyttävät näyttelyissä pärjääviä yksilöitä jalostukseen käytösongelmista huolimatta. Myös käyttöpuolella menestyneet koirat ovat monet käytöshäiriöisiä – nykyinen kisakulttuuri antaa hyvin myöten ylikorostuneet vietit, joilla saadaan aikaan näyttäviä suorituksia lajissa kuin lajissa. Tasapainoinen koira ei ole ”vietikäs”.

Geenimutaatio = rotuominaisuus
On varsin järkyttävää, miten monelle tuntuu tulevan yllätyksenä, että suurin osa koirarotujen omalaatuisista, rotutyypillisistä piirteistä on geenimutaation aiheuttamia. Lyhytjalkaisuus eli kondrodystrofia on perinnöllinen luuston kasvuun vaikuttava häiriö, josta innostuneena on jalostettu mm. mäyräkoirat sekä corgit. Shar pein poimuisuus ja autoimmuuniongelmat ovat vain kyseisessä rodussa esiintyvien geenivirheiden vaikutusta. Brakykefaliset eli lyhytkuonoiset rodut, kuten bulldogit ovat kaikkein raain esimerkki mutaatioiden ihannoinnista ja niitten aiheuttamista ongelmista.

SONY DSCRakennevika = rotuominaisuus
Ihan kuin se, että rotujalostuksessa vaalitaan mutaatioita, ei riittäisi. Lisäksi vaalitaan rakennevikoja, jotka altistavat erilaisille sairauksille. Monille roduille ”kuuluvat” erittäin heikot takakulmaukset, jotka aiheuttavat mm. patellaluksaatiota. Huonot etukulmaukset rasittavat kyynäriä – koiran paino jakautuu normaalisti hieman enemmän eteen kuin taakse. Löysät kulmaukset aiheuttavat lihasten ja nivelten väljyyttä, näin ollen altistavat tulehduksille, dysplasioille ja kulumille. Hyvien kulmauksien tärkeyttä ei korosteta turhaan – harmillisesti ne kuitenkin ovat tosiasiassa tänä päivänä tärkeitä vain roturaamatussa, eivät oikeassa elämässä (=näyttelykehissä). Tanskandogille on jalostettu pitkä, näyttävä kaula. Kaunishan se on, mutta altistaa voimakkaasti kaularangan selkäydinkanavan ahtaumalle – ja se ei sitten olekaan enää niin kaunista katseltavaa.

bulldogYksi rotu jonka rakennevikoja ei sen enempää tarvinne perustella on englanninbulldoggi. Kukaan täysjärkinen ei voi pitää sellaista koiraa normaalirakenteisena saatika terveenä. Englanninbulldoggiharrastajat ovat sellainen joukko ihmisiä, joista voin jo näkemättä sanoa että naivia, itsekeskeistä ja raadollista porukkaa, joista eläinrakkaus on kaukana. Bulldoggi on erittäin sairas rotu, joka tulee ensimmäisten joukossa hajoamaan omaan mahdottomuuteensa. Tästä kertoo hyvin eräs viimeaikainen tapahtuma. Kennelliitto kielsi kaikissa roduissa E-lonkkaisten koirien jalostuskäytön. Hyvä juttu? No, tämä kielto aiheutti englanninbulldoggien osalta sen, että lonkkanivelkuvausten määrä romahti. Se mitä ei näe, sitä ei ole?

Kaikille koiraihmisille lienevät tuttuja lonkka- ja kyynärviat, mutta lisäksi on liuta muita yleisiä terveysongelmia, jotka ovat vähintäänkin yhtä kamalia kuin kivuliaat luustovaivat. Yleisimpiä tietyillä roduilla esiintyviä sairauksia ovat mm. epilepsia, syringomyelia, sydänviat, erilaiset vajaatoiminnat, allergiat.. Koirankasvattajia ja -harrastajia kutsutaan kukkahattutädeiksi, jotka katsovat maailmaa vaaleanpunaisten lasien lävitse.. Mitä enemmän perehdyn koiramaailman menoon, sitä enemmän olen sitä mieltä, että todellisuudessa koiraihmiset ovat kylmäsydämisiä ja raadollisia ihmisiä, jotka eivät kykene aitoon empatiaan koiria kohtaan. Kukaan aidosti koirista välittävä ihminen ei käyttäisi esimerkiksi ylläolevissa videoissa näkyviä koiria jalostukseen. Silti rotukoirapiireissä näin tehdään, for the glory.

Miettikää todellinen tilanne: Hyvin näyttelyissä menestyneellä koiralla on todettu epilepsia, josta tietää vain koiran omistaja. Koiralla on useampi jälkeläinen, joiden omistajat eivät tiedä epilepsia-vanhemmasta mitään. Koira käy näyttelyissä vahvan lääkityksen turvin, tulee näyttelyihin viimeisenä ja lähtee ensimmäisenä, jotta salaisuus ei paljastuisi. Lopulta epilepsia äityy niin pahaksi, että näyttelyissä käynti on liian riskiä peliä eikä astuminenkaan enää onnistu. Koira ”katoaa” harrastajapiireistä ja lopetetaan, kun kukaan ei enää muista sitä.

Tämänkaltaiset tarinat toistuvat jatkuvasti koiramaailmassa, se on yleisempää kuin moni kuvittelekaan. Samaan aikaan kun oma koira kouristelee lattialla, saattaa omistaja jutella puhelimessa seuraavasta astutusreissusta. Ilman mitään omantunnontuskia. Tämäkö on kukkahattutäteilyä? Ei, vaan silkkaa brutaaliutta. Yhdenkään ruusukkeen ei pitäisi olla koiran terveyden arvoinen. Joillekin se silti on.

Toivoisin, että vielä jonain päivänä koiraihmiset lakkaisivat olemasta sinisilmäisiä ja alkaisivat luottaa omaan vaistoonsa enemmän kuin tietokantojen tarjoamaan dataan. Uskomaton määrä suomalaisia, tunnettuja ja arvostettuja kasvattajia toimii kulissien takana todella moraalittomasti ja jotkut suorastaan laittomasti. Silti pokaalien säihkeeltä ja ruusukkeiden havinalta ei tunnuta näkevän niihin kulisseihin.

peketNormaali lisääntyminen
Normaalin astutuksen ja synnytyksen luulisi olevan itsestäänselvyys. Se ei kuitenkaan ole. Monet kuvittelevat astutus- ja synnytysongelmien koskevan lähinnä bulldogin kaltaisia koiria, mutta todellisuudessa ongelmia esiintyy jo pelkästään ”ruohonjuuritasolla”. Luontoäiti pyrkii estämään sisäsiitosta kaikin mahdollisin keinoin – yksi tunnetuimmista keinoista lienee hedelmättömyys ja heikko sukupuolivietti. Ongelmat hedelmällisyydessä ovat asia erikseen, mutta heikko sukupuolivietti on ensimmäinen ongelma, joka tulee vastaan astutuksessa, jos tulee. Uros ei tunne parittelukäyttäytymistä, astuu huonosti, ei ole kiinnostunut nartusta. Narttu ei anna astua tärpeistä huolimatta, ei parittelukäyttäytymistä, ei tajua välttämättä ollenkaan mitä tapahtuu. Tällaiset ongelmat ovat yleisempiä kuin luullaan. Monissa roduissa ”normaaliin astutukseen” kuuluu mm. nartun kiinnipitäminen, kun se ei anna astua. Keinosiemennystä käytetään uroksilla, joiden rakenne kyllä sallisi normaalin astumisen, mutta sukupuolivietti on liian heikko. Bulldoggien kohdalla ”normaali/luonnollinen astutus” on saanut ihan uuden ulottuvuuden.. Synnytyskomplikaatiot kuuluvat myös luonnossa eläville eläimille, kun ne ovat satunnaisia. Se, että nartuilla on sukupolvesta toiseen (pahenevia) ongelmia synnytyksessä taas ei ole normaalia. Itse en ymmärrä minkä takia nämä lisääntymisen perusedellytykset on jalostusvalinnoissa jätetty niin taka-alalle – mahdollisesti jälleen kerran sen takia, että ongelmat ovat yleisempiä kuin mitä halutaan myöntää. Se on taas joltakin kunnianhimoiselta kasvattajalta pois, jos hänen multichampion ei saa jälkeläisiä sellaisen ”pikkuvian” takia. Ja kun suurin osa kasvattajista ajattelee näin, on tuloksena rotuja, joissa suurin osa pennuista syntyy keisarileikkauksista.

puppySynnytyksen jälkeen tulee heti seuraava tärkeä asia – emän pentujen ”vastaanotto”. Parhaimmillaan synnytys on vaivaton eikä siihen tarvitse puuttua. Useimmiten monien rotujen synnytyksessä kuitenkin vaaditaan ihmisen apua. Erityisesti joittenkin pienten rotujen pennut syntyvät niin heikkoina, etteivät ne selviäisi ensimmäisiä elinviikkojaan ilman lisäruokintaa. Emän vaistot ovat joillain nartuilla olemattomat – ne eivät auta pentuja ulos sikiöpusseista eivätkä nuole niitä kuiviksi, ne eivät huolehdi pentujen ja pesän hygieniasta, tai huolestu kun pentu huutaa. Tällaisiakin narttuja kuitenkin käytetään kaikesta huolimatta täysin surutta jalostukseen, jopa useita kertoja. Luonnollinen astutus, synnytys ja emän vaistot ovat kuitenkin mielestäni yksi tärkeimmistä indikaattoreista koiran ”mielenterveydestä”. Jo se, että koiran vaistot ovat vahvat tällaisissa asioissa ja ne toimivat oikein, kertoo että ainakin osa rattaista koiran päässä pyörii oikeaan suuntaan.

Elinvoimaisuus on asia, josta kuulee puhuttavan usein, mutta joka tarkoittaa eri ihmisille todella eri asioita. Olen nähnyt monia ”elinvoimaisia” pentuja, jotka eivät vastaa minun käsitystäni ko. termistä. Elinvoimainen pentu on vahva ja määrätietoinen jo heti syntyessään, ei vaadi ihmisen apua ja taistelee nisillä tarmokkaasti huutaen, jos hätä tulee. Monille rotukoirakasvattajille elinvoimaisuus tuntuu tarkoittavan sitä, että pentu ylipäätään on elossa. Se, että pentu on elossa, ei riitä. Sen tulee myös tahtoa pysyä elossa.

Miksi tällaiset asiat sitten ovat tärkeitä? Onhan meillä kasvattajat pentuja hoitamassa? Olennaista ei ole tässä aiheessa pentujen vaivattomuus ja helppous vaan koko mutkattoman prosessin vaikutus koiran luonteeseen ja persoonaan. Elinvoimainen, reipas ja periksiantamaton pentu on sitä mitä todennäköisimmin myös aikuisena. Kaiken tulisi toimia, niinkuin luonto on sen tarkoittanut. Ihminen ei ole vielä koskaan ollut luontoa viisaampi, joten siitä olisi jo pikkuhiljaa opittava. Kun kunnioitamme luontoa ja luotamme omiin aisteihimme, antaa luontoäiti meille parhaimman mahdollisen lahjan – upealuontoisen ja terveen koiran, parhaan ystävän.

Kuvat: Flickr

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”100 vuoden kovan työn tulos

      • ”Ihan kuin se, että rotujalostuksessa vaalitaan mutaatioita, ei riittäisi”

        Ennen kuin alkaa saaranata siitä miten mutaatioihin tulisi suhtautua, kannattaisi itse ensin tutustua niihin. Tässä on sinulle pieni lainaus, lue erityisesti viimeinen lause:

        ”Ajan myötä luonnonvalinta poistaa vähemmän suotuisat (tai vahingolliset) geneettiset variaatiot, kun taas suotuisammat (tai hyödylliset) kumuloituvat. Myös geneettinen ajautuminen vähentää geneettisten variaatioiden määrää populatiossa. Neutraalit variaatiot eivät vaikuta organismin eloonjäämistodennäköisyyteen sen luonnollisessa ympäristössä ja siten ne voivat kumuloitua ajan mittaan. Mutaatioden luoma geneettinen muuntelu lisää eliöpopulaation mahdollisuuksia sopeutua ja säilyä muuttuvissa olosuhteissa.”

        Erilaisuus on koko lajinsäilymisen edellytys ja mutaatiot ovat yksi sitä luova seikka. Ja natsi-saksaan viitaten, osa mielipiteistäsi on epäinhimillisyydeltään kuin sieltä kotoisin.

        Tykkää

  1. Pakko kyllä sanoa, että harvinaisen liioiteltu ja rotukoirakasvattajia väheksyvä kirjoitus. Etenkin tuo epilepsiaesimerkki aiheutti henkilökohtaisesti facepalmausta ruudun tällä puolen ja veti hyvin rivakasti mattoa alta tältä kirjoitukselta mielestäni. Rotukoirakasvattajat tekevät arvokasta työtä ja valtaosa heistä on vastuuntuntoisia ja luonneongelmaiset, ”piilosairaat” (esim. epilepsia, allergia) ja muut jalostukseen sopimattomat yksilöt myös jätetään jalostuksen ulkopuolelle. En kiistä, etteikö vastuuntunnottomia kasvattajia olisi, mutta he toimisivat vastuuntunnottomasti ja epäeettisesti myös jos kasvattaisivat sekarotuisia.

    Kirjoituksesta huokuu vähän liikaa se, ettet varmaan juurikaan tunne rotukoirakavattajia ja käytät esimerkkeinä liioiteltuja tilanteita, joista olet kenties kuullut, mutta et henkilökohtaisesti kohdannut. Tämä on kutakuinkin verrattavissa siihen, että väittäisin kaikkien sekarotuisten/rekisteröimättämien koirien kasvattajien olevan pentutehtailijoita, koska olen kuullut, että heidän joukossaan sellaisia on.

    Bulldoggien yms. silminnähden sairaiden rotujen osalta tuskin kukaan voi olla mitään muuta mieltä, joten siitä en avaudu sen kummemmin. Jokseenkin pistää vain pikkuisen v*tuttamaan, että vastuuntuntoiset kasvattajat ja harrastajat laitetaan kaikki samaan kategoriaan niiden vastuuntunnottomien kanssa, vain koska koira sattuu olemaan SKL:n rekisteröity yksilö.

    Monissa roduissa ongelmat on oikeasti otettu vakavasti ja niitä vastaan pyritään tekemään hyvinkin paljon asioita. Joka rodun pariin mahtunee kyllä niitä välinpitämättömiäkin kasvattajia, mutta niitä rodun eteen puurtaviakin on aina ja kaikki pisteet heille. He ovat niitä, jotka suunnittelevat yhdistelmät oikeasti huolellisesti, panostavat myös mahdollisiin roturisteytyksiin (näitäkin saa työn ja tuskan avulla läpi SKL tasolla asti toisinaan) ja oikeasti pyrkivät parantamaan rotua ja säilyttämään terveys- ja luonneominaisuudet kohdallaan. Onneksi tällaiset kasvattajat ja harrastajat usein pysyvät rotukoirien parissa, ja jaksavat puurtaa ns. mahdottoman parissa. Mitä muutoin nykyisille roduille tapahtuisikaan, jos kaikki nämä vastuuntuntoiset kasvattajat siirtyisivät kaikki kasvattamaan oman näkemyksensä mukaisia ”täydellisiä” sekarotuisia?

    Ja ei, tarkoitus ei ole olla ilkeä ja kunnioitan kyllä tekemääsi päätöstä, mutta toivoisin että myös sinä voisit katsoa hieman laajemmin kokonaiskuvaa etkä tuomitsisi koko rotupijoukkoa muutaman toimijan ja rodun vuoksi. Käytäthän itsekin kasvatuksessasi rotukoiria hyödyksi ja olet lähtenyt liikkeelle lk colliesta, jota ei nyt voida millään mittarilla rotukoirien terveimpään ja luonneominaisuuksiltaan parhaimpien rotujen sakkiin lukea. Ja kyllä, tiedän myös, että valitset jalostusyksilöt nimenomaan yksilötasolla, mutta osaathan silloin nähdä myös rotukoiraharrastajat paitsi rotuyksiköinä (englanninbulldoggia ei oikeasti voi lyödä edes samaan kategoriaan useimpien muiden rotujen kanssa), myös yksilöinä yksittäisinä harrastajina sekä kasvattajina. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitokset kommentista!

      Tapani kirjoittaa on aiheuttanut närää milloin kenessäkin, joten sitä osasin odottaa. Artikkelin onkin tarkoitus olla täysin sensuroimaton mielipidekirjoitus, koska olen kyllästynyt esimerkiksi foorumeilla siihen, että puolet ajasta kirjoittaessani menee siihen, että mietin mitä voin kirjoittaa että kaikki ihmiset foorumilla eivät menisi ihan pähkinöiksi.

      Olet väärässä siinä, ettenkö tuntisi rotukoirakasvattajia taikka olisi törmännyt artikkelissa kuvailemiini tilanteisiin oikeassa elämässä. Olen aikaisemmin pyörinyt aktiivisestikin rotukoiraharrastajien kanssa niin vapaa-ajalla kuin erilaisissa koiratapahtumissakin. Moni entinen ystäväni (entisiä siksi, että lähes kaikki rotukoirapiireistä tuntemani ”ystävät” katkaisivat välinsä minuun kun julkistin roturisteytysprojektini – tähän osasin kyllä varautua) kasvattaa rotukoiria, ja olen päässyt näkemään parin rodun ”sisäpiiri”toimintaa. Olen myös ollut ihan konkreettisesti todistamassa ja ollut jopa uhrina erilaisissa koiramaailman skenaarioissa, joissa kuvani rotukoirakasvattajien vastuuntunnottomuudesta on aina vain kasvanut. Tilannekertomukset eivät ole liioiteltuja, vaan juuri sitä, mitä minä olen nähnyt. Eli juuri sitä, mitä rotukoiraharrastajat eivät myönnä tapahtuvan! Lyhyesti sanottuna, kaikki mielipiteeni perustuvat siihen, mitä olen omin silmin nähnyt ja mitä olen kokenut.

      Lienee sanomattakin selvää, etten ole samaa mieltä kanssasi siitä, että suurin osa rotukoirakasvattajista tekisi ”arvokasta työtä”. Kuten artikkelissani kirjoitin, luurankoja kasvattajien kaapeissa on useampia kuin ihmiset uskaltavat edes ajatella. Ymmärrän, että kirjoitukseni kuulostaa siltä, että leimaisin koko rotukoirakasvattajakunnan, mutta se johtuu luonnollisestikin omista kokemuksistani, jotka ovat lähes yksinomaan negatiivisia. Jos joku näkee rotukoirajalostuksen optimistisessa valossa, hyvä niin. Minä en näe, ja koen oikeudekseni kirjoittaa blogissani juuri niistä asioista, joita itse olen kokenut.

      Minua ei vakuuta se, että ”monissa roduissa ongelmat on oikeasti otettu vakavasti”. Tähän asti lähes kaikki toimenpiteet ovat olleen vain mustaa valkoisella, mitään konkreettista ja oikeasti edistyksellistä ei ole minun mielestäni tehty. En ymmärrä asioitten vitkuttelua ja ”pieniä askelia parempaan päin”, kun ratkaisut loppujen lopuksi ovat erittäin yksinkertaisia ja koirien kannalta parasta olisi asioitten nopea käsittely, eikä sukupolvesta toiseen ”parantaminen” vain sen takia, että rotu säilyy puhtaana.

      Olen kirjoittanut kotisivuillenikin, että nostan itsekin hattua niille kasvattajille, jotka jaksavat tehdä oikeasti töitä tavoitteittensa eteen ja ovat siirtyneet sanoista tekoihin. Tällaisia kasvattajia on kuitenkin vain kourallinen. Karu fakta on se, että kun oikealla asialla olevan kasvattajat ovat rajussa vähemmistössä, he voivat vain yrittää elvyttää jo kuolemaan tuomittua kantaa. Nykyisellään rotukoirajalostuksella ei ole tulevaisuutta, on uskomatonta miten hitaasti SKL:n ja kasvattajien silmät tälle avautuvat.

      En tuomitse ketään sen perusteella, kuuluko hän ”rotupi”- vai ”seropi”-leiriin. Henkilökohtaisella tasolla minulle jokainen ihminen on yksilö enkä leimaa ketään lopullisesti ennen kuin olen nähnyt ko. henkilön kasvotusten. Yleismaallisesti kirjoittaessani asia on kuitenkin toinen.

      Pakko kyllä ihmetellä kommenttiasi lk collieista.. Mielestäni ne ovat lähtökohtaisesti yksi terveimmistä roduista, suurin ongelma niissä on sisäsiittoisuus mutta risteytysjalostuksessa se ei ole enää ongelma.

      Tykkää

  2. Tekstissä oli ihan hyviä pointteja liittyen yleensäkin ihmisten harjoittamaan eläinjalostukseen, mutta ajatusmaailmasi tuntuu melkoisen mustavalkoiselta ja tuomitsevalta kaikenlaisten poikkeavuuksien suhteen.

    Ihmisissäkin on yhtä lailla lyhytkasvuisia yksilöitä eikä heidän ominaisuutensa heitä estä elämästä hyvää elämää tai lisääntymästä, vaikka se vaikeuttaakin jonkin verran elämää maailmassa, jossa suurin osa asioista on suunniteltu isommille ihmisille. Eläintenkään kohdalla ei tulisi suhtautua jokaiseen poikkeamaan sillä tavalla, että poikkeavuus itsessään on huono asia. Se on huono vain mikäli se aiheuttaa eläimelle merkittäviä terveysongelmia. Joistain poikkeamista on jopa hyötyä.

    Samoin on aika karua kutsua emonvaistottomia narttuja tai paritteluhaluttomia koiria mielisairaiksi. Eivät lisääntymishaluttomat tai -kyvyttömät yksilöt ole mitään muuta kuin ihan tavallinen osa jokaista lajia. Ne voivat elää hyvää elämää ominaisuuksiensa kanssa eivätkä ole minkäänlainen ongelma ennen kuin niitä alkaa olla merkittävä osa populaatiosta. Aivan yhtä hyvin voitaisiin alkaa kutsua aseksuaalisia tai vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä mielisairaiksi. Tosiasiassa ei vielä edes tiedetä mistä aseksuaalisuus tarkalleen ottaen johtuu, eläimillä tai ihmisillä.

    Lopuksi haluaisin huomauttaa, että luonto ei ole mikään lämpöinen äiti, jollaiseksi se tykätään romantisoida. Se ei ole ajatteleva tai sunnitteleva olento eikä se tarkoita yhtään mitään. Se on täysin välinpitämätön eikä sen toimissa ole reiluutta tai välittämistä, ei aina logiikkaakaan. Joku syntymässä sattumalta saaduilla ominaisuuksilla varustettu selviytyy ja lisääntyy ja toinen ei, eikä se luontoa kiinnosta. Sitä ei kiinnosta edes se ovatko eniten lisääntyvät yksilöt esimerkiksi lajilleen hyödyllisiä älykkäitä yksilöitä, hyviä vanhempia vai alkoholisoituneita yksinhuoltajia. Eikä sitä kiinnosta sekään ovatko ne kuinka terveitä tai levittävätkö sairausgeenejä eteenpäin. Monet sairaudethan puhkeavat vasta lisääntymisen jälkeen tai ovat niin lieviä, että eivät haittaa sitä. Kunhan vain kykenee jotenkin sikiämään, se riittää.

    Poikkeavat yksilöt ovat myös luonnon luomia. Koiria ei pidä lisäännyttää väkisin, jos ne ovat sairaita tai eivät halua luontaisesti lisääntyä, mutta ei sellaisia yksilöitä pidä halveksuakaan. Ihmisen, joka ei kunnioita luonnon luomusta jos se ei ole sellainen kuin juuri hänelle itselleen sopisi on mielestäni aika turha puhua luonnon kunnioittamisesta. Kuten sanoit, ihminen ei ole vielä kertaakaan ollut luontoa viisaampi, joten on turha lähteä väittämään, että ”luonto tarkoitti” jonkin yksilön erilaiseksi kuin se on olemassa.

    Tykkää

  3. Olen selannut tätä sun blogia melkein koko illan, ja olen ihan mielettömän iloinen siitä että löysin sun blogisi ja kotisivusi!
    En edes tajua miten voi olla jonkun kanssa niin samaa mieltä kuin olen sinun kanssasi; liittyen siis muihinkin kuin vain tähän postaukseen.
    Itselläni on suomenlapinkoira ja sekarotuinen. Sekarotuinen on vienyt sydämeni totaalisesti mukanaan, kun taas lapparille puhkesi epilepsia muutaman vuoden iässä. Kohtauksia on tullut onneksi vain muutaman kerran, mutta koira on muutenkin yliherkkä ja heikkohermoinen – aina ollut. Sekarotuinen sen sijaan on tasainen, tervepäinen ja terve muutenkin.
    On surullista, että koirarodut ovat päässet tuohon jamaan. Noi englanninbulldogit – ei herranjestas. Kai sen näkee sokeakin ettei koko hommassa ole enää järjen hiventä…
    Mielestäni on ihanaa, kuinka avoimesti kerrot täällä asioista ja niiden todellisesta laidasta.
    Kun joskus tulevaisuudessa lähden opiskelemaan, otan sekarotuisen mukaani kaupunkiin ja lappari jää tänne, koska se ei sopeutuisi eloon kaupungissa. Tarkoituksena olisi tuolloin ottaa toinen koira sekarotuisen seuraksi, ja tietysti myös itselle kaveriksi vapaa-ajalle ja harrastuksiin. En ole enää suunnitellut ottavani rotukoiraa itselleni, koska olen saanut sekarotuisista koirista paljon parempia kokemuksia kuin rotukoirista. Olen oikeasti tosi iloinen että löysin sinut, ihanaa että joku teettää roturisteytyksiä ja oikeasti VÄLITTÄÄ koirien terveydestä muutenkin kuin vain sanomalla niin. Nyt minun tulee vain pitää pää kylmänä tämänhetkisen pentueen kanssa (B-pentue siis), koska nyt ei ole sopiva aika uudelle koiralle – ehkä sitten muutaman vuoden päästä. Toivon, että aiot teettä samanlaisia vastuullisia pentueita tulevaisuudessakin, koska uskon että tuolla on paljon ihmisiä jotka arvostavat sitä, mitä teet ja olisivat halukkaita ottamaan pennun. Kuten esimerkiksi minä, mutta vasta sitten kun lähden joskus opiskelemaan. 😀 Sitä odotellessa, jään seurailemaan blogiasi!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s