Ajatuksia rotukoirista

Muutaman viikon takainen Voittaja-viikonloppu (kävin itse paikanpäällä lauantaina) ja selailemani kuvat viime viikonlopun Tukholman näyttelystä herättivät taas sen verran ajatuksia että päätin kirjoittaa niistä pienen postauksen tänne blogiin.

Aloitetaan vähän positiivisemmista asioista. Nimittäin siitä, että yllättävän monilla korkeastikin sijoittuneilla koirilla on tällä hetkellä (”tällä hetkellä” siksi, koska sukupolvien myötä vaihtuvat trendit koiramaailmassakin) varsin hyvä rakenne. Etenkin niillä roduilla jotka vielä tänä päivänä voi laskea työkoiraroduiksi. Jopa molosseissa on näkynyt suhteellisen ryhdikkäitä ja mukavan jänteviä koiria.

Positiiviset mietteet tämän vuoden näyttelyistä ja kohtaamistani (rotu)koirista jääkin sitten aika lailla siihen. Vaikken netissä itsestäni hirveää haloota pidäkään, olen ”kentällä” ollut sitäkin aktiivisempi. Paljon on taas tullut opittua, nähtyä ja koettua koirarintamalla. Ja pakko toistaa edelleen, että mitä enemmän tutustun koiramaailman saloihin, sitä tyytyväisempi olen päätökseeni lähteä omalle polulleni kasvatuksen suhteen.

Mutta tosiaan, innoituksen tähän postaukseen sain selaillessani kuvia Tukholman näyttelystä, ja haluankin käydä tässä mietteitäni niistä hieman läpi. Sijoittuneissa koirissa oli paljon oikein hyvin rakentunteita koiria, mutta paljon oli myös sellaisia, joiden kohdalla ei voi kuin miettiä millä päällä tuomari on niitä katsonut arvostellessaan. Toki kuvat voivat vääristää koirien rakennetta – mutta yhtälailla sen voi tehdä osaava handleri kehässä. Niin tai näin, tuomarilla on mahdollisuus nähdä koira ”livenä” ja käsitellä sitä. Jos tuomari ei huomaa koiralla olevan mitättömät kulmaukset tai notkoselkä, on vika silloin tuomarissa. Eikä edes tuomarissa ”koulutettuna asiantuntijana” vaan tuomarissa koiraihmisenä.

Välillä minulla kyllä on sellainen olo, etten tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, sillä rotukoiraharrastajat tuntuvat tarkoituksella luovan lisää ongelmia jo olemassa olevien ongelmien päälle. Monessa rodussa, jossa synnytyksen kanssa ei aiemmin ole ollut (ainakaan suurempia) ongelmia, suositaan tietentahtoen yksilöitä, joilla on suhteettoman suuri pää muuhun ruumiiseen verrattuna. Yleistä tämä on molosseilla ollut jo pitkään, mutta kyseinen trendi on huolestuttavasti kehittymässä myös muuntyyppisissä roduissa. Suuri, pyöreä pää aiheuttaa ongelmia synnytyksessä.

Oli myös rotunsa parhaita koiria, joilla oli olemattomat kulmaukset ja kauheat notkoselät. Eikö rodun parhaallan yksilöllä pitäisi olla, jos ei erinomainen, niin ainakin hyvä rakenne? Alla olevilla koirilla se kun on sanalla sanoen surkea (mikäli kuviin on luottaminen).

ROPaffeROPsaksterROPbordeauxROPkuvacROPmopsi

Sitä, miksi rotunsa paras mopsi löytyy tämän postauksen kuvista, ei varmaan tarvitse perustella. Myöskään tämä ryhmänsä paran clumberi ei mielestäni mitenkään huou metsästyskoiramaista atleettisuutta:

RYPclumber

Joo.. Rakenne on monella rodulla pielessä, mutta se on minusta murheista pienin. Suurempia ongelmia rotukoirilla ovat terveys ja luonneongelmat. Terveysongelmat ovat ”onneksi” asioita, joita ei voida ikuisesti peitellä. Ei ainakaan sisäsiittoisessa kannassa. Jo nyt on yhä useampi uskaltautunut puhumaan mm. internetissä rotukoiransa ”tyypillisistä” vaivoista ja sairauksista avoimesti ja hienostelematta. Osa on jopa uskaltanut kertoa, kuinka rodun omissa piireissä vaivoja ja sairauksia vähätellään ja niistä kielletään tekemästä suurta numeroa. Minusta jokainen joka pystyy pitämään rodun kasvattajien ja harrastajien pyörityksessä päänsä ja kaikesta huolimatta kertomaan näkemyksensä juuri sellaisena kuin se on, on ansainnut vähintäänkin mitalin. Tai ruusukkeen.

Sisäsiitoksen aiheuttamien luonneongelmien myöntämisessä meneekin sitten jo pidempi aika. Tapahtuneeko moinen koskaan, uskallan jopa hieman epäillä. Eihän ihmisten mielenterveysongelmiakaan vielä muutama vuosisata sitten otettu tosissaan – joissakin maissa ei oteta vieläkään. Tätä aihetta koskettaa hyvin muutaman vuoden takainen lyhyt uutisartikkeli, jossa kerrotaan australialaiselta maatilalta löytyneestä sisäsiittoisesta ihmisyhteisöstä. Jos sisäsiitos saa aikaan tällaista muutamassa sukupolvessa ihmisillä, miksi asiaa vähätellään koirien kohdalla?

Artikkelissa kerrotaan, että maatilalta löytyi lapsia, joilla oli epämuodostumia. Niiden syyksi todettiin ainakin neljän sukupolven suku- eli sisäsiitos. Vakavien kehityshäiriöiden lisäksi lapsilla oli myös mutaatioita. Kerrotaan myös, että lapsilla ei ollut minkäännäköistä käsitystä hygieniasta. Hygienia lienee tänä päivänä enemmin opittu kuin peritty taito ihmisellä. Näin ollen tämä tapaus ei vahvista sitä, että sisäsiitos voisi aiheuttaa koirilla mm. aikuisiän sisäsiisteys- ja hygieniaongelmat. Siitä huolimatta olen itse sitä mieltä, että asia voi hyvinkin olla näin.

Lisäksi artikkelissa kerrotaan, etteivät yhteisön lapset kyenneet puhumaan tai katsomaan toisia silmiin. Tätä voi mielestäni verrata suoraan koirien käytöshäiriöihin, joiden olemassaolon monet koiraihmiset vielä tänäkin päivänä kieltävät. Monesti käytöshäiriöistä tulevat mieleen vain ne ääripään tapaukset kuten koiran pakkomielteet, aggressiona tai arkuutena näkyvät reaktiot neutraaleihin/normaaleihin tilanteisiin. Olen kuitenkin itse huomannut monella (en kaikilla) rotukoiralla tietynlaista henkistä vajavaisuutta. Se ei näy maallikolle päällepäin, eikä kokeneellekaan koiraharrastajalle  kuin vain tietyissä tilanteissa. Tätä voisi varovaisesti verrata esimerkiksi ihmisten autismiin. Autistia ei useinkaan voi tunnistaa päältä päin, ei välttämättä edes siinä vaiheessa kun henkilön kanssa keskustelee tai tekee asioita. Se tulee ilmi yleensä jossakin tilanteessa, joka on juuri kyseiselle henkilölle erilaisen mielenlaatunsa vuoksi haastava. Sama pätee koiriin, mutta jostain syystä olemme vielä siinä vaiheessa, että koiran mielisairautta ei ole vielä olemassa.

Mutta, jotta tämä postaus ei veny ihan hillittömästi (tästä piti tulla lyhyt…) lopetan vakavan pohdintani tähän voitonriemuisaan kuvaan Tukholman näyttelyn BIS-koirasta joka on selkeästi yhtä onnellinen kuin (koiraa hirttävä) esittäjänsä:

BIS

Kuvat täältä.

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Ajatuksia rotukoirista

  1. Ihan ensiksi nostan hattua sinulle siitä, että pitäydyt ajantasalla koko koiramaailman asioista, ja ajattelet lajia koira kokonaisuutena, etkä rajoita pohdintojasi pelkästään omassa projektissasi käytettäviin rotuihin tai ihan yleisesti sekarotuisiin. Minusta on tämä on todella hienoa, ja olisi mahtavaa, jos useampi kasvattaja ajattelisi enemmän kokonaisuutta, eikä vain sitä omaa juttuaan.

    Hyviä pointteja koko teksti täynnä! Järkyttäviä osan noiden rotukoirien rakenne, miksi ihmeessä tuomarivat tuollaisia suosivat ja kannustavat noin huonorakenteisten koirien jalostusta… :/ Sisäsiitoksenkin haitat ovat ihan todella selkeät, ja ovat olleet jo kauan, joten luulisi ihmisten tajuavan, että niitä roturajoja olisi jo aikakin rikkoa. Toinen ihmisissä sisäsiitoksen aiheuttama ongelma, josta kuulin biologian tunnilla oli Sisiliassa. Siellä taisi olla jotain hyvin haitallista sairautta aiheuttava resessiivinen geeni, joka saattoi hyvin helposti tulla siellä asuvien ihmisten lapsille, koska populaatio on niin sisäsiittoinen. Aikamoiset varotoimenpiteet siellä jouduttiin tekemään, että ihmisillä oli mahdollisuus saada terve lapsi. Muistaakseni he joutuvat aina tutkimaan syntymättömän lapsen ja tämän vanhempien geenejä, jotta he voivat tietää, onko lapsesta tulossa terve vai sairas. Lisäksi keinohedelmöitys oli todella yleistä siellä, että pystyttiin varmistamaan, että lapsesta tulisi terve. Luulisi, että kun ihmiset lukevat ihan jo ihmisissä sisäsiitoksen aiheuttamista ongelmista he harkitsisivat rotukoirien kasvatusta uudelleen…

    Mutta joo hyvä teksti, ja paljon mielenkiintoisia juttuja siinä!

    Tykkää

    • Kiitos paljon, Alicia! 🙂

      Ja kiitos kun kerroit tuosta Sisilian jutusta, en olekaan ennen kuullut. Tuntuu että sisäsiittoisuuteen liittyen tehdyistä tutkimuksista on saatavilla todella vähän tietoa..

      Tykkää

  2. Puhutko nyt ylipäätään vähäisestä älykkyydestä vai mielenterveysongelmista? Autismi ei ole mielisairaus.

    Itse asiassa koirien ”henkinen vajavaisuus” johtuu ainakin osittain kesyydestä. Sama perimä, joka erottaa koiran sudesta, erottaa Williamsin syndroomaa sairastavat ihmiset normaaleista ihmisistä. Williamsin syndroomaa sairastavan ihmisen äo on keskimäärin 60, kun sen normaali keskiarvo on 90. Saman voi huomata koirissakin; itsenäisyyden vähentyessä myös älykkyys vähenee. Lähteenä siperian kesykettukokeet.

    Tykkää

    • Kiitos kommentista!

      Puhun sekä älykkyydestä että mielenterveydestä ja siihen liittyvistä ongelmista. Olet oikeassa siinä että autismi ei ole mielisairaus, kuvaavampi sana tässä tapauksessa olisi varmaankin ”mielenterveydellinen kehityshäiriö”, lisään sen tekstiin.

      En tarkoittanut tekstissäni kesyyntymisestä tai domestikaatiosta johtuvia mielenterveydellisiä aiheita. Vaan nykypäivän koirien mielenterveyttä verrattuna yksilön sisäsiitokseen. Siis sitä, miten sisäsiitos vaikuttaa koirien mielenterveyteen. Se ei ole yhden geenin aiheuttama sairaus vaan todella laaja kirjo erilaisia ja eri syistä johtuvia mielenterveyteen liittyviä ongelmia ja häiriöitä. Muutamassa rodussa on tunnustettu pakko-oireinen häiriö OCD rodun ongelmaksi ja puhuttu siitä avoimesti, mikä on edistystä asian suhteen. Mutta muitakin koulutuksesta riippumattomia käytös- ja mielenterveysongelmia koirilla on, niitä on vain todella vaikea tutkia saatika diagnosoida, kun koiralta ei voi kysyä miltä siitä tuntuu tai mikä sitä vaivaa.

      Onko sinulla lähdettä tuohon Williansin syndooma -aiheeseen? Varsin mielenkiintoinen aihe, johon kaipaisin kyllä tarkennusta, koska mielestäni tuossa yhteydessä ihmisen ja koiran älykkyyden vertaaminen ontuu.

      Tykkää

  3. http://natgeo.fi/ihmisen-domestikaatioprosessi

    http://theconversation.com/why-so-many-domesticated-mammals-have-floppy-ears-29141

    http://www.nbcnews.com/science/were-first-dogs-our-best-friends-or-mutant-vermin-tale-8C11562726

    http://mobile.nytimes.com/2010/03/18/science/18dogs.html?referer=&_r=0

    Tokihan koirien sosiaalinen älykkyys voidaan laskea hyvin korkeaksi. Lajien välinen yhteistyö onnistuu niiltä paljon paremmin kuin susilta. Silti – yhdessä monen muun sairauden kanssa – voidaan olettaa tiettyjen sairauden piirteiden olevan lajista riippumattomia. Syndrooma johtaa huonoon päättwlykykyyn eli matalaan äo:oon. Susien ja koirien älykkyysvertailuja en tähän hätään löydä, koska akku loppuu.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s