Komedian paikka

Mainokset

100 vuoden kovan työn tulos

Voittaja-näyttely lähestyy ja kuten joka vuosi, on se saanut minut ajattelemaan taas koiranjalostukseen liittyviä asioita. Osaltaan ajatusten päässä pyörimiseen on vaikuttanut myös kotosalla pyörivät omat risteytyspennut. Tarkkailen niitä ja mietin, onko ulkosiitos tosiaan tehnyt tehtävänsä? Näkyykö se jo näin aikaisessa vaiheessa, näin nopeasti? Puhutaan elinvoimaisuudesta, vahvasta luonteesta ja periksiantamattomuudesta. Mitä ne sitten kullekin kasvattajalle tarkoittavat. Samalla kun rotukoirien kasvattajat silmin nähden rypevät epävarmuudessa, minun ryhtini sen kuin paranee. Rima on jo korkealla, odotan innolla kuinka korkealle saan sen nostettua.

Rotukoirat ovat saaneet viime aikoina paljon huomiota valtamediassa niin täällä kotimaassa kuin maailmalla. Viimeisin ”uutinen” oli se, että Kennelliitto on kuulema viimein ryhtymässä toimiin sairaiden rotujen tilanteen parantamiseksi. Todellinen uutinen olisi se, jos Kennelliitto ryhtyisi joskus sanoista tekoihin.. Aina hehkutetaan, kuinka se ja tämä rotu on monenkymmenen vuoden jalostuksen tulos, ainutlaatuinen ja uniikki – puhdas. Viimeksi kun tarkistin, rotupuhtaus oli in vuonna 1945 natsi-Saksassa, ja kuten kaikki yleissivistyksen hankkineet tietävät, natsi-Saksa oli tunnettu epäinhimillisistä aatteistaan, jotka vielä tänäkin päivänä herättävät ihmisissä negatiivisia tunteita. Siitä huolimatta nyt, lähes 70 vuotta myöhemmin, tätä samanlaista aatetta harjoitetaan viattomilla luontokappaleilla ympäri maailmaa. Ja negatiivisten tunteitten sijaan se herättää ihmisissä ”jalostajia” kohtaan kunnioitusta, arvostusta ja ihailua. Joko ihmiset ovat oikeasti todella, todella sokeita tai Kennelliitot ympäri maailman ovat onnistuneet erittäin hyvin peittämään tämän rotuoppien kannatuksen punaiseen samettiin. Oli miten oli, tämä artikkeli kertoo minun mietteistäni rotukoirien jalostuksesta.

maliPalveluskoirarodut
En ole törmännyt yhteenkään yleiseen PK-rotuun, jossa ei olisi päästään vinksallaan olevia yksilöitä. Joissain roduissa enemmän kuin toisissa. Johdonmukaista tästä tekee kuitenkin se, että tietyn rodun sisällä ongelmat ovat usein samanlaisia, samasta luonneheikkoudesta johtuvia (esim. dobermanneilla aggressiivisuus, yliterävyys, valkoisillapaimenkoirilla arkuus, pelkoaggressio). Kaikki viittaa siihen, että kyseessä on jalostuksellinen, perinnöllinen ongelma. Kasvattajat ja rotujen harrastajat eivät tätä kuitenkaan myönnä. Vika on koulutuksessa, koiran pidossa, omistajassa, koiralla on jokin sairaus. Toki monessa tapauksessa näin on – mutta siinä vaiheessa kun kielletään käytösongelmien perinnöllinen mahdollisuus, ollaan jo syvällä suossa. Yleisessä tiedossa on, että monet kasvattajat käyttävät näyttelyissä pärjääviä yksilöitä jalostukseen käytösongelmista huolimatta. Myös käyttöpuolella menestyneet koirat ovat monet käytöshäiriöisiä – nykyinen kisakulttuuri antaa hyvin myöten ylikorostuneet vietit, joilla saadaan aikaan näyttäviä suorituksia lajissa kuin lajissa. Tasapainoinen koira ei ole ”vietikäs”.

Geenimutaatio = rotuominaisuus
On varsin järkyttävää, miten monelle tuntuu tulevan yllätyksenä, että suurin osa koirarotujen omalaatuisista, rotutyypillisistä piirteistä on geenimutaation aiheuttamia. Lyhytjalkaisuus eli kondrodystrofia on perinnöllinen luuston kasvuun vaikuttava häiriö, josta innostuneena on jalostettu mm. mäyräkoirat sekä corgit. Shar pein poimuisuus ja autoimmuuniongelmat ovat vain kyseisessä rodussa esiintyvien geenivirheiden vaikutusta. Brakykefaliset eli lyhytkuonoiset rodut, kuten bulldogit ovat kaikkein raain esimerkki mutaatioiden ihannoinnista ja niitten aiheuttamista ongelmista.

SONY DSCRakennevika = rotuominaisuus
Ihan kuin se, että rotujalostuksessa vaalitaan mutaatioita, ei riittäisi. Lisäksi vaalitaan rakennevikoja, jotka altistavat erilaisille sairauksille. Monille roduille ”kuuluvat” erittäin heikot takakulmaukset, jotka aiheuttavat mm. patellaluksaatiota. Huonot etukulmaukset rasittavat kyynäriä – koiran paino jakautuu normaalisti hieman enemmän eteen kuin taakse. Löysät kulmaukset aiheuttavat lihasten ja nivelten väljyyttä, näin ollen altistavat tulehduksille, dysplasioille ja kulumille. Hyvien kulmauksien tärkeyttä ei korosteta turhaan – harmillisesti ne kuitenkin ovat tosiasiassa tänä päivänä tärkeitä vain roturaamatussa, eivät oikeassa elämässä (=näyttelykehissä). Tanskandogille on jalostettu pitkä, näyttävä kaula. Kaunishan se on, mutta altistaa voimakkaasti kaularangan selkäydinkanavan ahtaumalle – ja se ei sitten olekaan enää niin kaunista katseltavaa.

bulldogYksi rotu jonka rakennevikoja ei sen enempää tarvinne perustella on englanninbulldoggi. Kukaan täysjärkinen ei voi pitää sellaista koiraa normaalirakenteisena saatika terveenä. Englanninbulldoggiharrastajat ovat sellainen joukko ihmisiä, joista voin jo näkemättä sanoa että naivia, itsekeskeistä ja raadollista porukkaa, joista eläinrakkaus on kaukana. Bulldoggi on erittäin sairas rotu, joka tulee ensimmäisten joukossa hajoamaan omaan mahdottomuuteensa. Tästä kertoo hyvin eräs viimeaikainen tapahtuma. Kennelliitto kielsi kaikissa roduissa E-lonkkaisten koirien jalostuskäytön. Hyvä juttu? No, tämä kielto aiheutti englanninbulldoggien osalta sen, että lonkkanivelkuvausten määrä romahti. Se mitä ei näe, sitä ei ole?

Kaikille koiraihmisille lienevät tuttuja lonkka- ja kyynärviat, mutta lisäksi on liuta muita yleisiä terveysongelmia, jotka ovat vähintäänkin yhtä kamalia kuin kivuliaat luustovaivat. Yleisimpiä tietyillä roduilla esiintyviä sairauksia ovat mm. epilepsia, syringomyelia, sydänviat, erilaiset vajaatoiminnat, allergiat.. Koirankasvattajia ja -harrastajia kutsutaan kukkahattutädeiksi, jotka katsovat maailmaa vaaleanpunaisten lasien lävitse.. Mitä enemmän perehdyn koiramaailman menoon, sitä enemmän olen sitä mieltä, että todellisuudessa koiraihmiset ovat kylmäsydämisiä ja raadollisia ihmisiä, jotka eivät kykene aitoon empatiaan koiria kohtaan. Kukaan aidosti koirista välittävä ihminen ei käyttäisi esimerkiksi ylläolevissa videoissa näkyviä koiria jalostukseen. Silti rotukoirapiireissä näin tehdään, for the glory.

Miettikää todellinen tilanne: Hyvin näyttelyissä menestyneellä koiralla on todettu epilepsia, josta tietää vain koiran omistaja. Koiralla on useampi jälkeläinen, joiden omistajat eivät tiedä epilepsia-vanhemmasta mitään. Koira käy näyttelyissä vahvan lääkityksen turvin, tulee näyttelyihin viimeisenä ja lähtee ensimmäisenä, jotta salaisuus ei paljastuisi. Lopulta epilepsia äityy niin pahaksi, että näyttelyissä käynti on liian riskiä peliä eikä astuminenkaan enää onnistu. Koira ”katoaa” harrastajapiireistä ja lopetetaan, kun kukaan ei enää muista sitä.

Tämänkaltaiset tarinat toistuvat jatkuvasti koiramaailmassa, se on yleisempää kuin moni kuvittelekaan. Samaan aikaan kun oma koira kouristelee lattialla, saattaa omistaja jutella puhelimessa seuraavasta astutusreissusta. Ilman mitään omantunnontuskia. Tämäkö on kukkahattutäteilyä? Ei, vaan silkkaa brutaaliutta. Yhdenkään ruusukkeen ei pitäisi olla koiran terveyden arvoinen. Joillekin se silti on.

Toivoisin, että vielä jonain päivänä koiraihmiset lakkaisivat olemasta sinisilmäisiä ja alkaisivat luottaa omaan vaistoonsa enemmän kuin tietokantojen tarjoamaan dataan. Uskomaton määrä suomalaisia, tunnettuja ja arvostettuja kasvattajia toimii kulissien takana todella moraalittomasti ja jotkut suorastaan laittomasti. Silti pokaalien säihkeeltä ja ruusukkeiden havinalta ei tunnuta näkevän niihin kulisseihin.

peketNormaali lisääntyminen
Normaalin astutuksen ja synnytyksen luulisi olevan itsestäänselvyys. Se ei kuitenkaan ole. Monet kuvittelevat astutus- ja synnytysongelmien koskevan lähinnä bulldogin kaltaisia koiria, mutta todellisuudessa ongelmia esiintyy jo pelkästään ”ruohonjuuritasolla”. Luontoäiti pyrkii estämään sisäsiitosta kaikin mahdollisin keinoin – yksi tunnetuimmista keinoista lienee hedelmättömyys ja heikko sukupuolivietti. Ongelmat hedelmällisyydessä ovat asia erikseen, mutta heikko sukupuolivietti on ensimmäinen ongelma, joka tulee vastaan astutuksessa, jos tulee. Uros ei tunne parittelukäyttäytymistä, astuu huonosti, ei ole kiinnostunut nartusta. Narttu ei anna astua tärpeistä huolimatta, ei parittelukäyttäytymistä, ei tajua välttämättä ollenkaan mitä tapahtuu. Tällaiset ongelmat ovat yleisempiä kuin luullaan. Monissa roduissa ”normaaliin astutukseen” kuuluu mm. nartun kiinnipitäminen, kun se ei anna astua. Keinosiemennystä käytetään uroksilla, joiden rakenne kyllä sallisi normaalin astumisen, mutta sukupuolivietti on liian heikko. Bulldoggien kohdalla ”normaali/luonnollinen astutus” on saanut ihan uuden ulottuvuuden.. Synnytyskomplikaatiot kuuluvat myös luonnossa eläville eläimille, kun ne ovat satunnaisia. Se, että nartuilla on sukupolvesta toiseen (pahenevia) ongelmia synnytyksessä taas ei ole normaalia. Itse en ymmärrä minkä takia nämä lisääntymisen perusedellytykset on jalostusvalinnoissa jätetty niin taka-alalle – mahdollisesti jälleen kerran sen takia, että ongelmat ovat yleisempiä kuin mitä halutaan myöntää. Se on taas joltakin kunnianhimoiselta kasvattajalta pois, jos hänen multichampion ei saa jälkeläisiä sellaisen ”pikkuvian” takia. Ja kun suurin osa kasvattajista ajattelee näin, on tuloksena rotuja, joissa suurin osa pennuista syntyy keisarileikkauksista.

puppySynnytyksen jälkeen tulee heti seuraava tärkeä asia – emän pentujen ”vastaanotto”. Parhaimmillaan synnytys on vaivaton eikä siihen tarvitse puuttua. Useimmiten monien rotujen synnytyksessä kuitenkin vaaditaan ihmisen apua. Erityisesti joittenkin pienten rotujen pennut syntyvät niin heikkoina, etteivät ne selviäisi ensimmäisiä elinviikkojaan ilman lisäruokintaa. Emän vaistot ovat joillain nartuilla olemattomat – ne eivät auta pentuja ulos sikiöpusseista eivätkä nuole niitä kuiviksi, ne eivät huolehdi pentujen ja pesän hygieniasta, tai huolestu kun pentu huutaa. Tällaisiakin narttuja kuitenkin käytetään kaikesta huolimatta täysin surutta jalostukseen, jopa useita kertoja. Luonnollinen astutus, synnytys ja emän vaistot ovat kuitenkin mielestäni yksi tärkeimmistä indikaattoreista koiran ”mielenterveydestä”. Jo se, että koiran vaistot ovat vahvat tällaisissa asioissa ja ne toimivat oikein, kertoo että ainakin osa rattaista koiran päässä pyörii oikeaan suuntaan.

Elinvoimaisuus on asia, josta kuulee puhuttavan usein, mutta joka tarkoittaa eri ihmisille todella eri asioita. Olen nähnyt monia ”elinvoimaisia” pentuja, jotka eivät vastaa minun käsitystäni ko. termistä. Elinvoimainen pentu on vahva ja määrätietoinen jo heti syntyessään, ei vaadi ihmisen apua ja taistelee nisillä tarmokkaasti huutaen, jos hätä tulee. Monille rotukoirakasvattajille elinvoimaisuus tuntuu tarkoittavan sitä, että pentu ylipäätään on elossa. Se, että pentu on elossa, ei riitä. Sen tulee myös tahtoa pysyä elossa.

Miksi tällaiset asiat sitten ovat tärkeitä? Onhan meillä kasvattajat pentuja hoitamassa? Olennaista ei ole tässä aiheessa pentujen vaivattomuus ja helppous vaan koko mutkattoman prosessin vaikutus koiran luonteeseen ja persoonaan. Elinvoimainen, reipas ja periksiantamaton pentu on sitä mitä todennäköisimmin myös aikuisena. Kaiken tulisi toimia, niinkuin luonto on sen tarkoittanut. Ihminen ei ole vielä koskaan ollut luontoa viisaampi, joten siitä olisi jo pikkuhiljaa opittava. Kun kunnioitamme luontoa ja luotamme omiin aisteihimme, antaa luontoäiti meille parhaimman mahdollisen lahjan – upealuontoisen ja terveen koiran, parhaan ystävän.

Kuvat: Flickr